tiistai 3. maaliskuuta 2009

"Hiihtolomalla"


Lapsilla alkoi maanantaina hiihtoloma. Meidä hiihtoloman "perinteisiin" kuuluu, että me ollaan aina sairaana. Jo viime viikon maanantaina osa lapsista sairastui influenssaan ja isossa perheessä tauti leviää nopeasti. Tauti alkoi kurkkukivulla ja sen jälkeen alkaa yskiminen ja tulee korkea kuume, joka pahimmillaan on kestänyt kuusi päivää. Mie olen ollut sairaana viime viikon keskiviikosta lähtien. Mie käytän hermo- ja nivelkipuihin tulehduskipulääkkeitä, joten minulla ei ole ollut kovaa kuumetta, mutta muuten olo on aikas vetelä.


Kaksi nuorimmaista lasta ovat kuumeilleet viisi päivää ja eilen illalla eikä tänään ole enää ollut kuumetta. Lapsukaisilla on aika levoton olo, kun on loma ja ollaan "vaan" kotona. Meillä oli alunperin tarkoitus lähteä mummolaan loman ajaksi , mutta lähtö on aina siirtynyt sairastelun takia. Tänään päätin, että lähden kolmen nuorimman kanssa Suomussalmelle. Siellä lapsilla on paljon tekemistä; mäenlaskua, ukin kanssa porojen hoitoa, mummi tekee maailman parasta ruokaa ja pullaa ja vielä serkutkin tulevat mummolaan. Siellä ehkä minäkin saan vähän levähtää...

Olen pakkaillut aamun aikana vähitellen tavaroita mummolan lähtöä varten. Pakkasin mukaani neulontalankaa, jospa jaksaisin neuloa muutamat lapaset loman aikana. Tuntuu jotenkin ironiselta käyttää sanaa loma omalla kohdallani. Eihän minulla, eläkeläisellä ja äidillä, ole lomaa. Ja vaikka olenkin nyt flunssainen, niin ei minulla ole ollut mahdollisuutta sairastaa. Olen hoitanut sairaita lapsiani, valvonut öisin heidän kanssaan, hakenut juomista ja kipulääkkeitä, maannut pienessä käppyrässä kahden lapsen kanssa olohuoneen sohvalla, hieronut kipeitä hartioita ja jalkoja, laittanut ruokaa, pessyt pyykkiä ja touhunnut muitakin kotihommia. Tätähän se äidin elämä on ja olen onnellinen äiti! Mutta olen myös väsynyt äiti, joka kaipaa hetken hengähdystaukoa! Siispä lähdemme mummolaan!

Iloista hiihtolomaa kaikille!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Kaikki tarvitsevat lomaa, pois totutuista ympyröistä. Sitähän se loma on. Olkoon se arki mitä tahansa, niin vaihtelua tarvii jokaikinen ihminen. Toivottavasti teillä on ollut virkistävä reissu!!