torstai 12. maaliskuuta 2009

Kävelyllä Nupun kanssa...

Olen kävellyt koirani Nupun kanssa pitkiä lenkkejä suolla. Moottorikelkkailijat ovat ajaneet suolle leveitä, koviakulkureittejä, joita pitkin on todella hyvä kävellä koiran kanssa. Nuppuliini on niin innoissaan, kun hän saa juosta välillä vapaana. Lumi vaan pöllysi ympärillä, kun koira hyppäsi kulkureitiltä hankeen. Oli hauska katsella koirulin iloista menoa. Eilisellä kävelyretkellä suosi sääkin, aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta. Rakastan aurinkoisia, raikkaita kevät päiviä. Metsässä ja suolla liikkuessa usein raskas mielikin virkistyy.

Olen useampana päivänä ajatellut taas elämääni kipupotilaana ja tapahtumia, jotka johtivat nuorena eläkkeelle jäämiseen. Ajatuksia tuo pintaan se, että minun pitää jälleen kerran alkaa kirjoittamaan valitusta/oikaisupyyntöä Potilasvahinkokeskukselle. Tai nyt osoitan oikaisupyyntöni potilasvahinkolautakunnalle. Mielestäni vuonna 2003 sattunutta potilasvahinkoani ei ole käsitelty oikeudenmukaisesti. En ole tyytyväinen potilasvahinkokeskuksen päätöksiin ja haen niihin muutosta. En tiedä kannattaako valittaminen enää, aiheutanko itse itselleni lisää mielipahaa, jos tulee taas hylkypäätös... Oysissa minua vuosia hoitaneet lääkärit olivat jo sitä mieltä, että minun pitäisi antaa asian jo olla ja jättää valittamatta, koska siitä voi aiheutua minulle vaan masennusta. Mutta kuka minun asiaani vie eteenpäin jos en minä itse?

On taas revittävä auki kipeitä haavoja ja laittaa asioita paperille. Minua ihmetyttää suuresti miten lääkärit voivat olla asioista eri mieltä ja miten vakuutuslääkärit voivat tehdä päätöksiä näkemättä potilasta. Minunkin tapauksessani potilasvahinkokeskus on myöntänyt hoitovirheen, mutta heidän asiantuntijoiden mielestä hoitovirheestä ei ole aiheutunut minulle merkittävää haittaa. He määrittelevät vammojeni ja kipujeni haitta-asteeksi ykkösen ja minua vuosia hoitaneet lääkärit ja minut tuntevat lääkärit määrittelevät haitta-asteeksi vähintään 12. Haitta-asteessa on niin suuri näkemysero, että en voi jättää asiaa sikseen. Olen vuorokaudesta 24 tuntia kipeä, en kykene koulutuksiani vastaaviin töihin enkä uudelleen koulutukseen, tunnen usein itseni huonommaksi kuin muut; tässä on ihan riittävästi kannettavaa yhdelle ihmiselle ja perheelleni.

Näiden asioiden kanssa tunnen olevani hyvinkin yksin. Olen ajatellut, että kirjoitan jollekin kansanedustajalle / ministerille, kerron tarinani ja pyydän häntä viemään asiaani eteenpäin. Mutta mistä löydän sellaisen ihmisen, johon voisin luottaa ja joka tarttuisi asiaan? Haluaisin samalla viedä muidenkin kipupotilaiden ja samojen asioiden parissa painiskelevien asioita eteenpäin. On niin väärin, että potilasvahingoista ja eläkkeistä päättävät sellaiset ihmiset, jotka eivät ole asiakkaita koskaan nähneetkään. Kipupotilaat joutuvat vuosia taistelemaan omista oikeuksistaan, miten raskasta onkaan vuosia kestävä paperisota eri instanssien ja virkamiesten kanssa. Paperisota ja epävarmuus tulevaisuudesta väsyttää jo muutenkin rasittuneen ihmisen lopullisesti.

No, koetan koota itseni ja tarttua toimeen. Etsin kaapistani kaikki lääkärintodistukset, epikriisit, leikkauskertomukset ym. paperit ( niitä on kertynyt vuosien aikana n. kolme mapillista ) ja alan kirjoittamaan... En ehkä vielä tänään...

9 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Voi Katrilli.. Tämä on niin vaikea asia, mutta kuka sitä muukaan pitäisi huolta ja puolia, ellei ihan itse.
Sinä olet hyvä kirjoittamaan ja olet varmasti säntillisesti pitänyt kaikki paperit tallessa, joten sinun on siinä mielessä helppo tarttua toimeen.

Pidän peukkuja..

Minäkin sain tänään postipojan tuomana epikriisiä. Kerron sähköpostissa enemmän..

Anonyymi kirjoitti...

Voi että... Voin vain kuvitella kuinka ahdistavassa tilanteessa olet. Mutta kuten ed. kirjoittakin sanoi, kukaan muukaan ei pidä puolia, ellei itse!!VOIMIA SINULLE TOIVOTAN !

-maisuli-

Nelmi kirjoitti...

Kirjoituksesi oli koskettava ja niin tuttuakin tutumpaa. Siinä meinaa voimat todellakin loppua eikä enää tiedä minkälaisesta rautalankasta tai-kangesta asian vääntäisi, että tulisi ymmärretyksi. Juuri luin uudesta Kelan lehdestä näistä asiantuntija lääkäreiden työstä. Siinä painotettiin sitä, että hoitavalta lääkäriltä pitäisi olla erityisen hyvin potilaan vaivoja kuvaavaa, jotta lääkäri voisi näkemättä saada käsityksen potilaan tilasta.
Itse aikoinani lopulta menin aivan uuden lääkärin luokse, yksityisen ja kerroin vaivani ja niiden haitat ja hän kirjoitti uuden lausunnon. Sanoi vielä, että jos sillä en eläkettä saa, niin on posti paperin hukannut. Tuli se sillä. Itse vielä kirjoitin hakemukseen oman käsitykseni jaksamisesta kotona, koska työssäni en jaksanut enää mitenkään. En tiedä mitä tuo lääkäri paperiinsa oli kirjoittanut, ehkäpä, että olen ihan seinähullu jo kipujeni ja jatkuvan pompotuksen vuoksi, mutta sillä ei sitten ole mitään väliä. Et osaa arvatakaan kuinka iso paino putosi koko perheemme päältä, sainhan nyt vihdoin asiani kuntoon.
Voimia sinulle ja katso tarkkaan minkälaiset paperit laitat mukaan, sitä monen vuoden nivaskaa ei varmasti kannata laittaa, sillä kukaan ei jaksa perehtyä liialliseen paperimäärään. Saatika siitä sitten tehdä esittelyä muille päättäjille.

SANNA kirjoitti...

Voi ystävä kallis. Muistathan että sinä olet yhtä hyvä ja arvokas kuin kaikki muutkin. Monessa asiassa olet paljon meitä muita parempi: harvassa on yhtä sisukkaasti kipujensa kanssa elävät ihmiset. Kaikesta huolimatta olet tässä päivässä ja elämässä kiinni. Vaikka masennuksen lohikäärme välillä nostaa päätänsä olet silti iloinen ja positiivinen.

Asioilla on tapana järjestyä. Ei muuta kuin kirjettä kirjoittamaan. Jos kirje ei tuota toivomaasi tulosta se tarkoittaa vain ettei kirjeen vastaanottaja ollut vielä se oikea. Lähetä kirje tarpeeksi monelle taholle niin saat asioihin myös vastakaikua.

Voimia sinulle ystävä! t.Sanna

katrilli kirjoitti...

Kiitos teille kaikille rakkaille ihmisille, jotka kannustatte minua eteenpäin! Rupean kirjoittamaan ihan lähipäivinä, koska en voi enää siirtää asiaa tulevaisuuteen.
Minun pitää osata kirjoittaa ytimekkäästi ja laittaa mukaan vain tarvittavat lääkäreidenlausunnot. Minulla on hyvät lausunnot kipulääkäriltäni, psykiatrilta ja fysiatrilta ja niillä lausunnoilla eläkehakemus meni läpi. Yritän samoilla viedä potilasvahinkoasiaa eteenpäin, potilasvahinkokeskuksessa ei vielä tiedetä, että olen eläkkeellä.

Rakkaudella Katrilli

Nelmi kirjoitti...

Onpas hyvä, että sinulla on jo nuo paperit kunnossa. Säästyy siinäkin voimia. Nyt vain tarkkaa selvitystä siitä kuinka hankalaa kipujen kanssa on olla ja elää. Kirjoita vaikka ihan lyhyesti jokin arkipäivän esimerkki, sellainen mitä terve ei tule edes ajatelleeksi, että siinä on mitään hankaluutta. Minulla esim. auton ajaminen aiheuttaa kipuja niskaan ja vas. käteen jonkinlaisen halvaustyyppisen oireen. Ei vilkkua meinaa saada päälle laitetuksi, kun käsi ei nouse kunnolla. Siinä sitä kipuihmisen arkea ja luulen, että harvalle tulee mieleen moinen asia. Joudun käyttämään myös niskatukea autoilessa, eikä ole mikään mukava laitos sekään...
Voimia sinulle Katrilli :)

joulutar kirjoitti...

Lääkärit ei tietenkään halua kaivella ikäviä asioita, ja valitettavasti heillä se ylivalta tahtoopi olla.. Luulen kyllä että masennut enemmän jos asiaa ei edes yritetä korjata. Minusta oot ihan oikealla tiellä, muuten jääpi kaivelemaan.. Mielenkiintoinen tuo kivun arviointi, aikalailla heittää eri tahoilla. Tänä päivänähän juuri kivun hoito on aika korkeassa kurssissa. Onnea matkaan!
En voi olla ihailematta noita suomaisemia, isäni on tai oli Ranualta kotoisin ja kasvoin siellä kuusi ensimmäistä vuottani. Käyn siellä sukulaisteni luona joka kesä <3

katrilli kirjoitti...

Kiitos teille tuestanne. Joulutar; Ranuan ja Pudasjärven välillä ei ole kuin 70 km, tehdäänkö treffit ensi kesäksi Ranualle?

T Katrilli

joulutar kirjoitti...

Mikäs ettei... treffit siis. Ranuallahan on maanmainiot Hillamarkkinat ja niidenkin puitteissa ois mukava tavata, siellä minä joka vuosi luurailen =)