Toiseksi vanhin poikani lähti maanantaina 13.7.2009 armeijaan Sodankylään. Edellisenä iltana, minun ollessa lenkillä, mieheni leikkasi pojalta hiukset ihan kokonaan pois. Kiharapäästä tuli kaljupää...
Vein pojan maanantaina linja-autolle ja siellä oli paljon muitakin kaljupäisiä poikia lähdössä armeijaan. Oli todella haikeata jättää poika autosta ja lähteä ajamaan pois. Onneksi tulevana sunnuntaina on vanhempien vierailupäivä varuskunnassa ja pääsemme tutustumaan paikkaan, jossa hän viettää seuraavat kuukaudet. Poika lähti hyvällä mielellä ja hyvä kuntoisena armeijaan. Ja hänen asenteensa on auttanut minuakin kestämään paremmin suunnattoman ikävän...
On niin rankkaa, kun lapsi lähtee kotoa. Näinhän elämän pitää mennäkin ja lapset ovat meillä vanhemmilla vain lainassa, mutta nämäkin tunteet pitää käydä läpi. Kaikki ikävän itkut pitää itkeä ja tunteet käydä läpi. Lapset ovat minulle niin rakkaita ja menee aikansa ennenkuin totun tähän ajatukseen, että kukin heistä vuorollaan lähtee kotoa kokeilemaan omia siipiään. Tiedän, että poika pärjää armeijassa hyvin eikä minun tarvitse olla huolissani.
*click*
*click*
1 kommentti:
Oikein hyvin tunnistan tuon ikävän tunteen. Kaikki kolme lastamme on jo maailmalla ja pärjäävät ihan hyvin.
tiedätkö, minä ajattelin silloin kun oli niitä luopumisen tuskia, että kuinka kauheaa olisikaan jos lapseni ei lähtisikään maailmalle, ei pystyisi itsenäistymään. Siis iloitaan siitä, että lapsemme kasvavat ja kehittyvät ja itsenäistyvät. Se kertoo siitä, että kasvatustyömme tuottaa hyvää tulosta! Voit vaikka vähän röyhistää rintaasi ja olla ylpeä kun poikasi on reippain mielin armeijaan lähtenyt :)
Lähetä kommentti