Tänään on sellainen päivä, että tuntuu "onko pakko tehä, jos ei jaksa". Väsyttää ihan mahottoman paljon ja käsiä raastaa kipu sormista olkapäihin asti. Fibromyalgia ei ole mikään mukava seuralainen. Ompelukone oottaa ompeluhuoneessa ompelijaansa, mutta tänään en kykene sen eteen istahtamaan. Tällaisena päivänä on parasta levähtää tilkkupeiton alla ja lukea jotain mukavaa kirjaa tai selailla ihania käsityölehtiä.
Kipu ja alakulo kulkevat käsi kädessä. Onko niin, että ensin tulee kipu ja sitten alakulo vai toisinpäin? Totuus on, että kipu rajoittaa tekemistä vaikka niin ei haluaisikaan. Toisinaan kipu lamaa elämän sänkyyn peiton alle ja toisinaan jaksaa touhuta kivusta huolimatta. Tämä riippuu mielialasta. Jos tunnet olosi hyväksi kivusta huolimatta, kipu ei estä sinua touhuamasta. Mutta jos olet masentunut tai alakuloinen, kipu ottaa vallan ja vie voimat kokonaan. Onneksi minulla on tällä omalla matkallani jo se tilanne, että alakulo päiviä on huomattavasti vähemmän kuin muita päiviä. Masennuksen pelko on kuitenkin aina olemassa ja väijyy taka-alalla mielessäni. En enää halua siihen mustaa pimeyteen, mitä koin ollessani vaikeasti masentunut useamman vuoden ajan.
Alakulo ja masennus ovat kaksi eri asiaa. Alakulo on ns. normaaliin elämään kuuluva, muutaman päivän kestävä ja ohimenevä tila. Tiedän, että alakulo hellittää ja voin ottaa sen vastaan. Se muistuttaa minua lepäämisen tärkeydestä ja pistää minut miettimään asioita vieläkin syvällisemmin. On ihanaa, että tällaisina päivinä tiedän ystävien kuuntelevan ja he auttavat kestämään hankalat päivät paremmin. Ikävöin ystäviäni, jotka asuvat kaukana. Onneksi puhelin on olemassa! Kipeisiin käsiini auttaa myös lepo. Olen useana päivänä ommellut paljon käsin ja nyt on pidettävä muutama vapaapäivä, jotta tilanne hellittäisi. Ompeleminen on vaan niin ihanaa...
Nämä hyvänyön enkelit odottavat viimeistelyä työhuoneessani ja pupujussille on vaatteet tulossa. Enpä yhtään ihmettele miksi käteni ovat kipeytyneet... Mutta mitähän mie tekisin ilman käsitöitä? Käsitöiden teko on auttanut minua toipumaan masennuksesta ja olen saanut paljon ystäviä ja tuttuja erilaisten käsityökurssien ja -tapahtumien kautta. Unelmoin omasta ihanasta, suuresta ja valoisasta ateljeesta, jossa kaikki käsityö- ja askartelutarvikkeeni saavat olla esillä ja jossa on hyvä tehdä töitä...
Olen onnellinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuus olla kotona lasten kanssa. Laittaa heidät kouluun ja olla vastaanottamassa lapsia, kun he palaavat koulusta. Tänäkin aamuna oli niin mukavaa, kun nuorimmaisemme kanssa katsottiin sylikkäin lastenohjelmia. Pienet kädet tuntuivat niin ihanilta kaulassani. Nämä ovat niitä pieniä, suuria onnenpipanoita, joiden avulla jaksan kipeänäkin eteenpäin. Abiturientti pojalla alkoivat Yo-kokeet tänään ja vanhin poika tulee kotiin viikonlopuksi Oulusta.
Tuntuu, että olen kirjoittanut tätä postausta koko aamupäivän. Välillä olen käynyt lepäämässä ja hoitamassa koiraa. Huomenna on taas parempi päivä!
Tänään kävin tyttäreni kanssa katsomassa tulevaa koiravauvaamme Lunaa. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt jo pari viikkoa ja ikävä oli kova. Luna oli kasvanut ainakin puolella siitä, kun viimeksi näimme. Koirulit tulivat meitä vastaan ja oli todella ihanan näköistä, kun viisi pientä karvapalloa juosta viipotti ovelle isä- ja äitikoiran perässä. Minulle tuli ihan liikuttunut olo, kun näin pikkuiset; voiko kauniinpaa eläinlasta enää ollakaan kuin kääpiövillakoiran pennut:).
Tässä kuvassa Luna-tyttönen on minun sylissäni. Luna on opetellut syömään jo kiinteätä ruokaa (puuroja, raejuustoa ja kinkkua). Minua ihastutti ja ihmetytti se, miten ihmisrakkaita pennut ovat jo näin pienenä ja miten leikkisiä ne ovat. Luna vaikutta olevan pennuista kaikista itsenäisin ja hakee oman rauhallisen paikan, missä ottaa päiväunet.
*click*
*click*
