torstai 23. huhtikuuta 2009

Vaadinko itseltäni liikaa...?


Sain edelliseen postaukseeni ihania kommentteja ihanilta ystäviltäni. Kauniit kiitokset teille kaikille!

Ajattelin pohdiskella ihan "ääneen" syitä väsymykseeni ja siihen vaadinko itseltäni liikaa, mikä oikeasti pysäyttää minut...? Monet teistä tietävät sairauksistani, kivustani, isosta perheestäni, useista koiristani, vapaaehtoistyöstä ym elämääni kuuluvista asioista. Pyöritän useimpia kotitöitä yksinäni ja sairauksien ja kipujen myötä niihin kuluu huomattavasti enemmän aikaa kuin terveenä ollessa. Pyrin käymään kaupassa 20 km:n päässä ainakin kerran viikossa, etten ihan syrjäydy tästä mukavasta touhusta. Mie tykkään käydä ruokakaupassa, minulle on juhlapäivä, kun jaksan lähteä kauppaan. Elämässäni on ollut aikoja, jolloin en ole kyennyt käymään kaupassa kuukausiin, pisin tauko taisi olla puolitoista vuotta, silloin kun olin vaikeasti masentunut.

Väsymystä aiheuttaa myös jatkuvat kivut ja voimakkaat kipulääkkeet. Fibromyalgia perussairautena aiheuttaa myös väsymystä. Mahakipujen vuoksi syön välillä aika huonosti, hemoglobiini voi olla laskenut. Yöunet ovat usein katkonaisia kipujen takia ja aina näin keväällä herään aikaisin muutenkin. Koirulit herättelevät viiden jälkeen päästäkseen ulos ja aika usein päivän touhut alkavat siitä. On mukava viettää hetki aikaa ihan itselleen, ennen kuin lapsukaiset heräävät.

Viiden lapsen perheessä pyykkiä tulee melkoiset määrät. Pyykkikoneella ei ole vapaapäivää... Ruokaa on tehtävä monta kertaa päivässä, koirat kaipaavat myös huomiota, leikkiä ja ulkoilua... En listaa kotitöitä siksi, etten pitäisi niistä, käyn vain pohdintaa itseni kanssa. Mie tykkään touhuta kotona ja tehdä kotitöitä. Sanna-ystäväni kanssa puhuinkin tänään, että minähän olen ollut "lomalla" 20 viimeistä vuotta elämästäni :). Olenhan ollut äitiyslomilla, sairauslomilla ja nyt eläkkeellä... Oikeasti elämä on ollut ihan muuta kuin lomaa, mutta välillä pitää käyttää huumoria, että selviytyy elämässä eteenpäin.

Kotityöt vievät siis huomattavasti aikaa päivästäni. Koetan myös päivittäin tehdä käsitöitä, touhuta lasten ja koirien kanssa... Käsitöitä teen aina kotitöiden lomassa; neulon samalla kun paistan vaikka lettuja, luen kirjaa aamupalaa syödessä, ompelen lasten nukkuessa. Ja oikeasti saan paljon aikaiseksi päivän aikana, mutta miksi mie vaadin itseltäni koko ajan lisää? Miksi aina tuntuu, etten tee tarpeeksi? Miksi en voi olla tyytyväinen siihen mitä teen? Miksi en saa olla väsynyt silloin, kun väsyn aika on? Minä itse asetan itselleni koko ajan uusia vaatimuksia, minun on opeteltava olemaan armollisempi itseäni kohtaan ja kuunneltava paremmin Katrillia!!!

Kipu on merkki siitä, että minun pitää hellittää. Kipu on merkki siitä, että vaadin koko ajan itseltäni liikaa. Väsyneenä minun pitää levätä enemmän ja touhuta vähemmän, mutta kuka sitten tekee kaikki hommat...? Keväällä jokainen nurkka kodissa huutaa ihan selvästi siivoamista ja kohentamista. Olisi niin mukava ommella uudet verhot huoneisiin, uusia tyynynpäällisiä sängyille, ikkunat ovat niin likaisia, ettei niistä kunnolla näe ulos... Onneksi mie saan apua siivouksiin kaupungilta, koska siivoaminen on liian rankkaa minulle.

Vaadin itseltäni liikaa, se on ihan selvää. Tiedän myös, että tarvitsisin enemmän aikaa itselleni, tarvitsisin lomaa päivittäisistä askareista, ympäristön paineilta, kivuilta... Tänään olen käynyt hoitamassa asioita kaupungilla ja olen taas ihan poikki. Väsyttää niin kovasti, että päiväunet tekisivät hyvää. Olen koettanut varata aikaa myös omalle lääkärilleni puhuakseni hänelle myös väsymyksestäni. Siitä on jo aikaa 1,5 kk, kun soitin ajanvaraukseen ja sieltä sanottiin, että jonot ovat pitkät, he aikoivat ilmoittaa, kun aikaa vapautuu.

Väsymyksestä huolimatta olen tänään iloisella mielellä. Seurasin äsken ulkona Lunan ja Nupun touhuja, lapset tuovat myös paljon iloa elämään. Ja nyt taidannapata Lunan kainalooni ja kömpiä tilkkupeittoni alle päiväunille. Aurinkoista päivää ystävät!

Katrilli

5 kommenttia:

Nelmi kirjoitti...

Tiedätkös Katrilli, että meitä on toisiakin samanlaisia riman nostajia kuin sinäkin. Mikään ei riitä kun on omista suorituksista kyse, toiset saavat kyllä mennä helpomalla. Kerran juttelin erään viisaan naisen kanssa ja hän kysyi minulta kuinka hoitaisin sairasta lasta, laittaisinko hänet kouluun ja komentaisin ylös vuoteesta ja pukeutumaan, jos hän ei jaksaisi? Siinä hetkessä sisälläni avautui oivalluksen kenttä. Minä kohtelen aivan väärin tätä ihmistä kuka olen. Vaadin häneltä kohtuuttomia, en soisi hänelle lepoa silloin kun hän kipeästi olisi sen tarpeessa ja vaatimalla vaadin aina vain parempia ja parempia suorituksia. Kokeesta ei riitä kymppi, siinä tarvitsisi olla ainakin kaksi plussaa vielä perässä. Luulen, että niin sinä kuin minäkin olemme saaneet kannettavaksemme liian lapsina liian suuria asioita. Olemme olleeet niitä helppoja, kilttejä lapsia, jotka ovat nähneet äitinsä mielialat jo leuan asennosta ja rauhaa rakastavina olemme tehneet enemmän kuin meiltä oli edes pyydetty. Ihan vain varmuuden vuoksi, jotta rauha säilyisi. Ainakin itseni tunnistan tästä. Meidän tulee opetella olemaan kilttejä ja ystävällisiä myös itsellemme. Tekemään työtämme kotona niin, että välillä on todellakin niitä mukavia ja näkyviä asioita, kuten se verhojen ompelu. Se ilahduttaa ja näkyy kauan. Muu siivous katoaa kuin tuhka tuuleen ja voihan perheessä joku muu täyttää sinä aikana sen tiskikoneen, Ymmärrätkös mitä tarkoitan, lellitään vähän itseämme välillä ja ollaan tyytyväisiä siihen pieneenkin asiaan minkä jaksamme tehdä. Jookos? Älä vain loukkaannu tästä kommentista, sillä kirjoitin sen ihan yhtä paljon itselleni kuin sinulle, sillä kirjoituksesi oli sellainen, että olisin sen itse voinut kirjoittaa. Kipu ja masennus riistävät ihmiseltä omanarvontuntoa, tulee vähättelevä olo, hyvä ettei pydä anteeksi olemassaoloaan. Sanoo hän joka myös kokee tätä samaa.

Sanna kirjoitti...

Voi että... On kyllä surullista lukea sairaudestasi...Voin vain kuvitella miten paljon se vie voimia. =( Itsellä ei ole kokemusta ns. pitkäaikaisesta kivusta.

VOIMIA JA PALJON AURINKOA KESÄN ODOTUKSEESI SILTI TOIVON KOVASTI!!! =)

Ps. kyselit noista kankaista blogissani.. Käyppäs tilda-foorumin osto-ja myyntipalstalla...sieltä niitä löytyy!!! =D

Sooloilija kirjoitti...

Ensin pitää kehua tuota ihanaa piirroskuvaa, joka on lähes animaatio! Miten tuollaisia laitetaan, kopioidaanko suoraan kuvana vai laitetaanko koodien kautta?

Mutta tämä itse juttusi.. Me monet vaadimme itseltämme liikaa. Ollaanko me sitä sukupolvea? Sellaista, joka on kasvatettu kiltiksi tytöksi, kasvatettu tekemään ja passaamaan miestä.. No, on se vähän persoonakysymyskin tietenkin..

Itsekin olen vaativa ja hirveän kriittinen itseäni kohtaan, mutta en muita kohtaan. En kylläkään ehkä ole vaativa samanlaisissa asioissa kuin sinä, mutta me kaikkihan ollaankin erilaisia.
Minä suljen silmäni tiskeiltä ja vaatekasoilta silloin kun on hyvät kirjoitusfiilikset päällä tai katson hyvää elokuvaa. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän välitän kotitöistä, ne tuntuvat niin pakkopullalta ja vievät energiaa. Se työ tuntuu niin turhalta. Senkin ajan voi käyttää johonkin luovaan ja kehittävään..

Tätä aihettasi voi pohtia loputtomiin, eri kanteilta..

Mutta toivottavasti mennään kohti sitä aikaa, jolloin velvollisuudet ja turhat touhuamiset vähenevät.

katrilli kirjoitti...

Hei !

Nelmi: Kiitokset kauniista sanoistasi! Minä tunnistan kirjoituksestasi itseni. Mie olen jo pienestä pitäen osallistunut maatalon töihin ja hoitanut pikkuveljeä sekä muita lapsia. Toisinaan mietinkin, että mikä osuus lapsuuden raskailla maataloustöillä on selkäni terveyden pettämiseen. Maitotonkat eivät olleet keveitä kannettavia.Mutta ne ajat ovat takanapäin ja nyt eletään tätä päivää. Meidän pitää todellakin olla armollisempia itseämme kohtaan ja olla onnellisia niistä pienistäkin asioista, joita jaksamme tehdä.Lämpimät kiitokset sinulle Nelmi:)Ihanaa, että on ihmisiä, jotka ymmärtävät

Maisuli: Lämpimät kiitokset sinullekin. Mie käyn päivittäin katsomassa sinun blogiasi ja sinun kauniita käsitöitäsi.Minun pitääkin kirjoitta sinulle sähköpostia, mulla on yksi juttu, jossa tarvitsisin apua. Halauksia ja auringonpaistetta sinulle!

Sooloilija: Kauniit kiitokset sanoistasi.Tuo ihanan hiirianimmation nappasin mukaani jostakin ulkomaalaisesta blogista. Mie tallensin sen nimellä omaan kuvakansiooni ja siirsin sieltä blogiini. Tykkään siitä tosi paljon. Me ollaan sitä sukupolvea, jossa tytöiltä odotettiin ja vaadittiin paljon ja erityisesti sitä kiltteyttä ja nöyryyttä.
Kirjoitellaan ja jutellaan aiheesta enemmänkin.

Halauksin katrilli

Anonyymi kirjoitti...

Hei,ystäväni
Selailin blogiasi tässä yön pimeinä tunteina kun töissä rauhallinen hetki. Itseltä liikaa vaatiminen taitaa olla meidän naisten"ammatti" tauti.Olen tulllut huomaamaan sen esim.täällä töissäkin,että koetamme olla töissä vaikka kuinka olisi sairas ja ei ollenkaan työkykyinen.Emme halua toisille työtovereille olla "taakkana" niin että he joutuisivat tekemään ylimääräisiä töitä jos jää kotiin sairastamaan.Ennemmin koettaa puurtaa buranan voimalla.Mutta sinä ystäväni teet juuri niin paljon ja vähän enemmänkin kuin olisi edes tarpeen,kirjoititkin mitä kaikkea olet tehnyt.Lueppas teksti uudelleen ja sano itsellesi että Katrilli sinä olet tehnyt aivan riittävästi,voin löysätä hyvällä mielin.:0))