torstai 28. elokuuta 2008

Torstaina 28.8.2008


Koetan kirjoittaa joitakin ajatuksiani tänne blogiini. Olen ihan mahdottoman väsynyt. En saanut kipujen vuoksi lainkaan nukuttua viime yönä. Minulla on jo pitkään ollut suhteellisen hyvä tilanne kivun suhteen, mutta tilanne muuttui. Aloitin pitkän tauon jälkeen jumpan ja selkäni ei siitä tykkää. Olen tehnyt jumppaliikkeet rauhallisesti, mutta sekään ei näytä auttavan. Alaselkä, pakara sekä koko vasemman jalan hermokipu on raastavaa ja vaikeata kestää. Kipu kaikessa kaameudessaan jysäytti minut kyllä täysillä maan pinnalle. Ei kipu ole mihinkään hävinnyt, se antoi minun vaan hetken levähtää tullakseen entistä kovempana takaisin. Jouduin eilisen ja yön aikana ottamaan huomattavasti enemmän kipulääkkeitä kuin tavallisesti ja opiaatit vievät minulta unet.
Olen koettanut valmistautua ensi viikolla avattavaan tilkkunäyttelyyni. Maanantaina, 1.9. 2008 on näyttelyn pystytys päivä ja tiistaina 2.9. klo 18.00 0vat avajaiset. Tervetuloa mukaan ! Näyttelyni nimeksi valitsin Tilkkuterapiaa !! Minulla on vielä joitakin näyttelytöitä viimeisteltävänä, katsotaan mitä ehdin ja jaksan tehdä.
Tervetuloa Tilkkuterapiaa- näyttelyni avajaisiin tiistaina 2.9.2008 klo 18.00!!
Kuvasin uuden, vasta valmistuneen tilkkutyöni "Aikaisin aamulla" blogiini. Tyttäreni, 8v on suunnitellut ja piirtänyt joutsenet. Minun täytyy kertoa hauska juttu, joka liittyy tämän työn tekemiseen. Pyysin tytärtäni piirtämään kaksi joutsenta malliksi minulle. Ensin hän kysyi; "tahdotko lentävän, kävelevän vaiko uivan joutsenen"? Vastasin haluavani kaksi uivaa joutsenta. Seuraava kysymys kuului; "tahdotko kyhmy- vaiko laulujoutsenen"? Mie halusin kyhmyjoutsenen. Lapselle pitää näköjään olla hyvin konkreettiset tiedot ennekuin hän ryhtyy toteuttamaan phhntäni. Häneltä ei mennyt kuin viisi minuuttia joutsenten piirtämiseen.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi harmi niiden kipujen. En voi kuin kuvitella, mitä se elämäsi on niiden kanssa. Voitko käydä blogiini kommentoimassa ja jättämässä sähköpostiosoitteesi? On monesti tehnyt mieli enempikin kommentoida tänne, mutta ehkä kivempi olisi "jutella" sähköpostitse?! Voimia sulle kipujen keskelle ja onnea näyttelyyn!

Sooloilija kirjoitti...

Joutsenista tuli hyvin eläväisen näköisiä, sellaisia, jotka pienessä aallokossa tuivertavat menemään!

katrilli kirjoitti...

Eliza: Kävin laittamassa sähköpostiosoitteeni blogiisi. Kirjoitellaan...


Sooloilija: Joutsenet ovat ihanat. Lapsi osasi piirtää ne niin aidon näköisiksi. Voimia ja onnea muuttoonne! Näemme lauantaina !

Anonyymi kirjoitti...

Mistä saan sähköpostiosoitteesi? En tajua oikein näitä juttuja, koska en itse kirjoita blogia.

-iloinen tyttö

Anonyymi kirjoitti...

Onnea näyttelyyn, joutsenet ovat kauniit... tyttösi on taitava piirtämään. Kipuilu on kurjaa toivottavasti kohta helpotaa.

riitu kirjoitti...

Onnea nätyttelyyn.Odottelen kuvia sieltä kun en pääse paikan päälle katsomaan.

katrilli kirjoitti...

Riitta: kauniit kiitokset sinulle. Lähetän kuvia heti tänään näyttelyn pystytyksestä ja huomenna avajaisista.


Eija : Lämpimät kiitokset sinullekin!


Iloinen tyttö : Tässäpä sähköpostiosoitteeni: katri.kemppanen@gmail.com
Laitahan nimesi ja osoitteesi niin lähetän jotain mukavaa.