torstai 31. tammikuuta 2008

Torstai-illan kuulumisia

Ensimmäinen sairaalaviikko alkaa pian olla takana. Huomenna matkustan kotiin viikonlopuksi ja palaan sairaalaan taas ensi maanantaina. Viikko on ollut aika rankka lääkevaihtoineen. En ole saanut nukuttua yhtään paremmin ja alan olla jo aika toivoton. Viime yönä tehtiin uniapnea tutkimus, vaikka minulla ei uniapneaa olekkaan. Arvoituksellinen unisalkku ei harmikseni sisältänyt unihiekkaa eikä satukirjoja vaan pienen tutkimuslaitteen sekä tarvittavat piuhat...

Aamulla olin surullinen ja apea huonon yön jälkeen. Aamupalan jälkeen lähdin ulos kävelemään ja selvittelemään ajatuksiani. Kävelin kaupunkiin ja kävin ihailemassa erilaisia neulelankoja lankakaupoissa. Ostin numeron 20 puikot varrasvirkkausta varten sekä punaista Kitten Mohair lankaa. Aloitin virkkaamaan varrasvirkkausta ja mukavaahan se on. Aluksi iso puikko tuntuu hankalalta, mutta eiköhän siihenkin totu.

Sinooperissa kävin tutustumassa Tilda-valikoimaan ja sain ilokseni kuulla, että Oulun liikkeeseenkin on lähiviikkoina tulossa uusia Tilda-tuotteita (mm. nauhoja, kankaita ja purkkeja ). Siellä oli tarjouksessa mukavan värisiä ja eri levyisiä silkkinauhoja peräti 70 % alennuksella. Pitihän niitä jokunen tokka ostaa.

Olen ajatellut hakea apua unettomuuteeni ja kipuihini myös vaihtoehtoisista hoidoista. Onko teillä muilla kokemuksia ko hoidoista ja jos on niin millaisia hoitoja olette kokeilleet ? Olisi mukava kuulla kokemuksistanne.

Kirjoittelen viikonloppuna lisää.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vaihto ehto hoisoista mulla ei oo tietoo, mutta hitsi kun oisin tienny että tuut vkl:ksi kotiin niin oisin laittanu sulle postia. mutta nyt tiedän =)

Kirjoittele viikonloppuna!!!

Anonyymi kirjoitti...

Heippa, kiva blogi sinulla, hienoja töitä. Tilkkutyö Isoäidin ikkuna oli mielestäni ihana. Taisimme olla salaisia tilkkuystäviä, nyt äsken vasta huomasin blogisi. Toivottavasti saat apua unettomuuteesi.

Anonyymi kirjoitti...

Heips! Olet blogisi kanssa ihan uusi tuttavuus :) Yritin löytää sitä nukketaloprojektia täältä, mut vielä en onnistunu siinä, jos sen pitäis näiltä sivuilta löytyä. Mä tilailen yksiä luonnonmukaisia tuotteita Ruotsista suoraan tehtaalta. Niillä on yks(luonnon)tuote, jolla mä nukun kuin tukki, vaikken unettomuudesta kärsikään. Se on sellanen elimistöä tasapainottava. Voin kertoa lisää ,jos kiinnostaa ja meilaat mulle kuranja@hotmail.com. Nyt jatkan tutustumista sivuihisi ;D

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Voitko kertoa enemmän tuosta unisalkusta. Olen itse ajatellut sitä ja haluaisin kuulla kokemuksistasi.