maanantai 28. tammikuuta 2008

Terveisiä sairaalasta



Lähdin tänään aikaisin aamulla taksilla kohti sairaalaa. Valvoin lähes koko yön ja pakkailin tavaroita. Koetin ottaa mukaan ajankuluksi käsityötarpeita ja lukemista. Pakkasin mukaan myös lenkkeilyvarusteet, on mukava käydä ulkoilemassa välillä. Otin mukaan lankaa , virkkuukoukkuja ja neulepuikot, josko aloittaisin neulomaan rannekkeita, erivärisiä silkin paloja jojoja varten ym mukavaa. Ja saanhan minä lisää tarvikkeita Oulun keskustan kaupoista. Jonakin päivänä on pakko päästä käymään Sinooperissa hiplaamassa Tilda-tarvikkeita.



Olen nyt sairaalassa ainakin kaksi viikkoa, voi olla, että jakso jatkuu pitempäänkin. Lääkärini kanssa juttelin hoidosta, terapiasta ja lääkityksestä. Lääkitykseen tulee muutoksia, joten on hyvä kokeilla niiden sopivuutta sairaalassa. Keskiviikkona alkavat unitutkimukset. Menen noutamaan uniklinikalta unisalkkua ( mikähän sekin oikein on ? ). aamulla menen käymään verikokeissa.

Tämän päivän olen ollut lähes kokonaan tilkkupeiton alla ja levännyt. Minulla on aina mukana sairaalassa oma lohtupeittoni, jonka sain tilkkuystäviltäni kun sairastuin. Se tuo todellakin hyvää oloa, lohdutusta ja lämpöä sekä iloista väriä sairaalan huoneeseen. Mie annoin jotenkin itselleni luvan olla väsynyt, kotona olen koettanut vaan sinnitellä ja jaksaa. Täällä minun ei tarvitse huolehtia kenestäkään muusta kuin itsestäni. Tietysti perhettä on ikävä ja koiria, mutta minun täytyy saada levätä, että jaksaisin olla taas kotona.

Unihäiriöt ovat jatkuneet pitkään, mutta nyt kuluneet 1,5 kuukautta ovat olleet erityisen hankalia, en saa nukuttua kuin korkeinta yhdestä kolmeen tuntia yössä. Ja se ei riitä millään. Koko unensäätelyjärjestelmäni on mennyt sekaisin ja illan tultua pelkään mennä nukkumaan, mielessä ajatus, jos en taaskaan saa nukuttua.

Mutta hyvää yötä kaikille, huomenna tavataan !

Ihana ystäväni kävi tervehtimässä ja saimme jutella monista asioista. Kiitos Sinulle käynnistäsi!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos siellä unisalkussa on paljon unihiekkaa :D

Voimia ja laitahan viestiä kun ehdit.

HALIT

Anonyymi kirjoitti...

Voimia sinulle ystäväni sinne sairaalajaksolle.Toivottavasti unesi löytyvät jälleen :o)

Unknown kirjoitti...

Myös minä toivotan sinulle voimia sairaalassa "uniosastolla". Toivottavasti löydät unesi uudelleen.
terkuin Jutta