torstai 23. lokakuuta 2008

Syyslomaviikon kuulumisia


Olemme viettäneet syyslomaa tällä viikolla. Kaksi poikaamme ovat viettäneet lomaansa mummolassa Suomussalmella ja me muut kotona. Sain viime yönä kaksi puhelua 15-vuotiaalta pojaltani. Hän on sairastunut mummolassa kuumeiseen flunssaan ja kovaan korvakipuun. Hän soitti kipeänä äidille ja kysyi neuvoja mitä tehdä. Korva on kovasti kipeä ja koetin yöllä rauhoitella poikaa, että katsotaan tilanne aamulla mitä tehdään. Neuvoin häntä ottamaan kipulääkettä ja lämmittämään kaurapussia mikroaaltouunissa ja lämmittämällä kaulan ja korvan aluetta sillä. Hän oli lopultakin päässyt nukkumaan aamu yöstä neljän jälkeen. Poika-ressu oli kävellyt yöllä ulkonakin, jotta saisi ajan kulumaan.
Aamulla varasin ajan lääkäripäivystykseen ja iskä lähti hakemaan poikia kotiin. Korvakipu on inhottava kipu. Eetu oli korvakipukierteessä vauvana ja kitarisatkin leikattiin. mutta yhä vieläkin melkein jokaisen flunssan yhteydessä tulehdus menee korviin. Toivotaan, että antibiootti auttaa.
Kuvassa on meidän metsästyskoiramme, Suomen pystykorva Sipsu. Hän oli kahden päivän metsäretkellä Syötten Kansallispuiston alueella. Kotiin palattua koira hyppäsi sänkyyn nukkumaan ja nautiskelemaan. Sipsulta leikattiin myös kynnet ja se tapahtuu aina isännän sylissä makoillen. Ja isännän sylissä on turvallista ja lämmintä ottaa pienet päiväunet.

4 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Mitenkäs pojan korva, oliko tulehdus ja saiko antibioottikuurin? Korvakipu lapsella on epämiellyttävää, koska ei tiedä miten auttaisi..Useinhan se aina yöllä iskee se kipu.

Sipsu on suloinen, leppoisan näköisenä kellii isännän 'sylissä'. Varmasti siitäkin on kiva tulla kodin lämpöön metsältä. Niinkuin ihmisestäkin.

AnneHelena kirjoitti...

Hei Katrilli!
Kiitos vierailusta blogissani.
Käy kurkkaamassa uudelleen siellä on jotain sinulle.
Bloginappini saat siirrettyä sivuillesi siten, että kopioit napin tietokoneellesi ja sitten muokkaustilassa-->Lisää gagdet --->sieltä kuva sitten ---> Lisää kuva tietokoneeltasi ja kun kuva on lisätty maalaa se hiirellä ja lisää linkki sille varattuun kohtaan ja tallenna. Nappi tulee sivupalkkiin ja siitä sen voit siirtää mihin kohtaan haluat.
Toivottavasti ymmärrät sepustukseni : )
Mukavaa sunnuntaita halien kera!

Anonyymi kirjoitti...

Korvalapsen olo on yhtä tuskaa, etenkin kun on jo noin iso poika. Viellä mummolassa kylässä, halisin jos uskaltaisin ja reippaudesta kiittelen. Toivottavasti tohtori rohdot tehoavat kirjotti.

katrilli kirjoitti...

Kiitos lämpimistä kommenteista. Korvalapsi sai antibioottikuurin, mutta korva ei ole vieläkään kunnossa. Korva ei ole kipeä, mutta sillä ei kuule. Korvakipu on tosi inhottava. Meijän pitää varmaan käyttää poikaa uudestaan lääkärissä.

T.Katrilli