keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Keskiviikkona 11.6.2008

Nuppu-koira nautiskelee kesästä ja palloleikeistä. Olen lasten kanssa puhunut useamman kerran miten onnekkaita me olemme, kun saamme viettää kesää järven rannalla, luonnon keskellä. Koira on kaikissa touhuissamme mukana, saunaankin hän tulee.


Minulla on ollut aikalailla vaikeita päiviä kipujen kanssa sekä nukkumattomuus on taas vaivannut. Jotenkin tuntuu, että kaikki tapahtuu taas yhtäaikaa.Nivelkivut valvottavat öisin ja selän kipu on jatkuvaa. Koetin vähentää kipulääkettä, mutta nyt olen joutunut lisäämään lääkitystä. Aromaterapiaöljyistä on onneksi myös apua ja maanantaina kävinkin aromaterapiassa rentoutumassa ja saamassa kokonaisvaltaista hoitoa. Kipu lamauttaa välillä ihan kokonaan. Vaikka minulla on ollut kovaa kipua jo monta vuotta, niin ei siihen näytä tottuvan. Välillä kipu menee niin yli, että tulee todella avuton olo. Silloin pitäisi olla lähellä ihminen, jonka syliin saisi käpertyä ja itkeä paha olo pois. Tunteet ovat vaihdelleet naurusta itkuun viime päivinä, mutta itkullekin pitää olla oma aikansa ja antaa itkun tulla ulos, se helpottaa.


Yöunetkin ovat sekaisin. Olen saanut onneksi nukuttua mökillä suurimman osan öistä oikein hyvin, mutta nyt olen valvonut. Eilen olin niin väsynyt, että nukahtelin istuallenikin. Sitten tapahtui jotain ihan tosi kurjaa; olin nukahtanut sohvalle silmälasit päässä ja jostakin syystä lasit putosivat päästäni lattialle ja toinen linsseistä meni täysin rikki. Itkuhan siinä tuli, harmitti niin kovasti. Tänään kävin valitsemassa uudet lasit, mutta ennen kuin saan lasit käyttööni menee kaksi tai kolme viikkoa. Se on pitkä aika olla ilman laseja, pääkipu on varmasti hyvin usein.


Remontti on edennyt hitaanlaisesti, mutta varmasti. Tänään pesuhuoneen ja saunan lattiaan vedettiin uudet lattialämmityskaapelit ja illalla lattiaan vedetään tasoitetta. Tasoitteen kuivuessa päästään poistamaan makuuhuoneesta entisiä tapetteja ja laittamaan uudet. Meille tulee nyt sinisävyinen makuuhuone. Remontissa menee vielä ainakin koko kesäkuun ajan.






Tälläinen enkeli istuskelee mökin portailla ja ottaa meidät vastaan kotiin tultuamme. Ensi lauantaina vietämme poikamme rippijuhlaa. Hän on tällä hetkellä erärippileirillä.

4 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

...Mutta on kyllä kuin taivaalta pudonnut lahja tuo, että saatte koko remontin ajan olla tuolla ihanalla mökillä, järven rannalla. Ja vaikka muut asiat välillä vastustaisivatkin niin nauttikaa pienistä jutuista siellä luonnon keskellä; Nuppu-koirasta ja sen iloista.

Harmi tuo silmälasiasia, mutta ihana kun saat uudet lasit. Minkäslaiset valitsit?

Anonyymi kirjoitti...

Voimahaleja lähetän näin virtuaalisesti.
Kivut on tosi ikäviä toivottavasti tulee pian helpompi aika.
Ihanan näköistä teillä on siellä mökillä ja niin suloinen tuo Nuppu koira.
Silmälasijuttu on ikävää joskus vain sattuu noita asiaioita joita ei toivoisi tapahtuvaksi.
Minulla on ollut myös enemmän kipuja nyt ja yöt on varsinkin hankalia.
Voimia tarvitsee, että jaksaa päivästä toiseen.
Käyn täällä usein lukemassa sinun kuulumisia.
Ihania päiviä teille sinne luonnon keskelle.

Anonyymi kirjoitti...

Onpas ikäviä juttuja sattunut! Kipujen kanssa on aina vaikea elää. Mikähän mahtaa olla vointisi tällä hetkellä? Oletko saanut lievitystä ollenkaan vaivoihisi? Toivottavasti. Itse kävin juuri viikonloppuna Vaasassa kuuntelemassa neurobiologian professorin luentoa, ja hän on kansainvälisen tutkimusryhmän jäsenenä kehittänyt ainutlaatuisen tuotteen, jota itsekin olen kokeillut, vaikkakaan en tiennyt sen auttavan kipuihin, joita minulla silloin oli, vaan otin sitä ihan muusta syystä. Olen saman ammatin edustaja kuin sinäkin.. vilkaisin profiiliasi, koska olisin muuten lähettänyt sinulle sähköpostia. Jos haluat minuun yhteyden, blogistani
(www.anjanneli.vuodatus.net) löytyy e-mail osoitteeni, laita sinne oma osoitteesi, voin laittaa luettavaksesi jotain melko mielenkiintoista tekstiä. Voimia!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, täällä kanssa yksi selkäkipuinen ja huonosti nukkuva käsitöitten tekijä. Löysin tänne jotain kautta ja aiona tutustua paremminkin. Parempaa vointia ja jaksamista.