lauantai 31. lokakuuta 2009

Lisää kuvia näyttelystäni.... Ja mihin tillkutyöni minut veivätkään...?


Näyttelytilan ikkunalaudoille asettelin tilkkurasioita, Tilda-hahmoja ja ruusuja. Esillä ovat myös viiden lapseni kastetaulut, jotka olen tehnyt ristipistoilla.

"Nukkumatti" (v.1995). Lastenhuoneen seinällä on tämä tilkkumaalauksella ja aplikaatioin koristeltu taulu. Tein taulun kansalaisopiston kurssilla.


Lasteni kastetaulut pistelin v. 2003 ollessani kauan vuodepotilaana kahden selkäleikkauksen jälkeen. En kyennyt tekemään muita käsitöitä, joten ristipistot olivat oiva keino saada aika kulumaan. Mieheni kävi ostamassa aina lisää Aida-kangasta kangaskaupasta.


"Pupulasten pyykipäivä" (v2008). SuloinenTilda-työ.

"Enkeleitä?... No, onhan heitä!"( v. 2008-2009). Tämä enkelityö on ollut kauan tekeillä ja halusin sen ehdottomasti mukaan näyttelyyni. Haluan työlläni ilmaista sitä, että enkeleitä on ja enkelin voi kohdata milloin vain ihmisen hahmossa. Pidän naivistisesta tyylistä ja erityisen hauskoja tässä työssä ovat enkeleiden jaloissa olevat korkokengät. Tilkkutyötä voi käyttää sekä peittona että seinävaatteenakin.

"Nuoret morsiamet" (v.2009) on työ, joka koostuu kolmesta erillisestä osasta. Vasemmalla olen kuvannut mummoni ja ukkini elämää. He menivät naimisiin v. 1937 ja saivat seitsemän lasta. Lasten nimet olen kirjonut sydämen sisälle ja sydäntä reunustaa silkkinauhakirjonnalla tehdyt kirjailut. Työssä on mukana vanha lasten myssy. Somisteena vanhoja nappeja.

Keskellä on kuva äidistäni ja isästäni. He menivät naimisiin v. 1963 ja saivat kolme lasta. Työhön olen kiinnittänyt äitini kirjontaa sekä vauvan nutun, joka on ollut minun ja veljeni päällä. Somisteena vanhaa pitsiä sekä vanhoja nappeja.

Oikealla olen minä ja mieheni vuonna 1986. Olin naimisiin mennessäni 19-vuotias, nuori tyttö, mieheni minua yhdeksän vuotta vanhempi. Sydämen sisällä on viiden lastemme nimet. Työssä on kiinnitettynä virkkaamani enkeli sekä tyttäremme kastepäivänä lahjaksi saama, virkattu kaulus. Somisteena helmiä ja vanhoja nappeja, pitsiä sekä Tilda enkeli-nappeja.

Materiaaleina käytin vanhoja lakanoita ja niiden käsinvirkattuja pitsejä.


--------------------------------------------------------------------------------------

Ja mitä sitten tapahtuikaan? Tiistaina sain puhelinsoiton Hyvän mielen talon tiedottajalta, joka kertoi, että television kuvausryhmä oli tullut kuvaamaan tillkkutöitäni. Tulevassa TV 2 Akuutti-ohjelmassa tulee marraskuun loppupuolella ohjelma, jossa puhutaan masennuksesta ja heidän tarkoituksena on käyttää minun tilkkutöitäni ohjelmassa taustakuvituksena. No, hetken päästä sain puhelin soiton Akuutti-ohjelman toimittajalta ja hän pyysi minua mukaan ohjelmaan haastateltavaksi.

Pienen harkinnan jälkeen suostuin pyyntöön. En ole julkisuuden hakuinen enkä missään nimessä ole tyrkyttämässä itseäni esille, mutta minusta on tärkeää, että masennuksesta ja kivusta puhutaan niiden oikeilla nimillä mediassa. Minä häpesin niin pitkään sairauttani ja eristäydyin neljän seinän sisään lähes kahdeksi vuodeksi. Onneksi olen oppinut ymmärtämään, että masennus on yksi sairaus muiden sairauksien joukossa, eikä siinä ole mitään hävettävää. Jos pystyn omalla tarinallani auttamaan muita samassa tilanteessa olevia niin se on hyvä.

Toimittajan kanssa sovimme haastattelun jo seuraavaksi päiväksi eli keskiviikoksi 28.10. Haastattelu tehtiin Hyvän mielen talon galleriassa omien tilkkutöideni keskellä. En tiedä vielä tarkkaa päivää milloin haastattelu tulee ulos TV:sta, mutta ilmoittelen.

Halauksin Katrilli

11 kommenttia:

Tippaliisa kirjoitti...

Hieno juttu! Tulen varmasti katsomaan tulevan ohjelman, olen sinun kanssasisar tässä asiassa. Nyt olen just pitkällä sairaslomalla.

Magia da Inês kirjoitti...

Olá amiga!
Conheci seu cantinho... é lindo, criativo, inspirador...
Parabéns pelo seu trabalho!
Espero você em:
magiadaines.blogspot.com
Um ótimo fim de semana!
Feliz Halloween!!!
Beijinhos.
Itabira - Brasil

Sanna kirjoitti...

SUOSIKKINI EHDOTTOMASTI : Se ENKELI-aiheinen seinävaate/päiväpeitto, siis se jossa enkeleillä kengät jalassa... AIVAN IHANA! Ja jotain tuttujakin elementtejä löysin....

Hyvää Pyhäinpäivää!

-Sanna-

Eija kirjoitti...

Kauniita tilkkutöitä, tykkään myös siitä enkeliaiheisesta työstä. On upeaa että pääset siihen telviso-ohjelmaan puhumaan... Onnea syksyysi ;D

Tellu kirjoitti...

Olen katsellut näitä ihania tilkkutöitäsi jo moneen-moneen kertaan, mutta vasta nyt, kun pääsin kannettavan ääreen, niin pääsin kommentoimaan (aiemmin olen ollut kännykällä netissä).
Kyllä sinä olet tosi taitava! Niin huolellista ja tasaista jälkeä.
Näytin näitä miehellenikin ja hän myös ihasteli töitäsi!
Minä vaan uneksin tilkkutöistä -mutta aivan varmasti opettelen sen taidon jossain vaiheessa.
Itse sitä vaan väsäsin 3D-kortteja, kun oli vaikein vaihe tässä sairastelussani -ja olin lopulta hukkua niihin kortteihin! Onneksi löysin uuden harrastuksen eli tuon tildailun!

Tekisi niin kovasti mieli päästä ihailemaan töitäsi sinne näyttelyyn, mutta meiltä on turhan pitkä matka sinne Ouluun.

Ihanaa, että pääset Akuutti-ohjelmaan! Minulla sen ohjelman jatkuva tallennus päällä, kun on niin mielenkiintoinen asiaohjelma.

Ihanaa alkavaa marraskuuta Sinulle!

Lennu kirjoitti...

Upeita töitä Katrilli ja halaukset sinulle täältä kun uskaltauduit itsekin ohjelmaan, katson sen varmasti, toivottavasti en vaan missaa sitä.

Terveisin Miss Marple

Nina kirjoitti...

Niin kaunista <3 Pupulasten pyykkipäivä on mun suosikki <3

Susy kirjoitti...

Olá,
Quelindo o painel bordado com as fotos familiares,adoreiiiiiiii!!!!
Parabéns!!!
Saúde e paz!!!
Susy`Pavlov

Marle kirjoitti...

Lisää näitä! Enkeli-työ on hauska. Nuoret morsiamet on kaunis ja herkkä. toivottavasti en missaa Akuuttia.

katrilli kirjoitti...

Lämpimät kiitokset kaikista ihanista kommenteista. En tiedä vielä milloin Akuutti-ohjelmassa näkyy Hyvän mielen talolla kuvattu pätkä, mutta ilmoiittelen!

Mukavaa viikonloppua!

Halauksin Katrilli

Taina kirjoitti...

Kanssa sisaria ollaan itsekkin olen samasta syystä sairaslomalla. Ilmoittasitko, kun tiedät milloin ohjelma näkyy Akutissa haluan ehdottomasti katsoa. Sinulla on ihania ja kauniita töitä todella upeita :) Nukkekoti Jie