Koulut ovat alkaneet...

Lasten koulut ovat alkaneet ja normaaliin päivärytmiin siirtyminen on sujunut mukavasti. Minun on pitänyt kylläkin totutella hiljaisuuteen, lasten kanssa kun ääntä riittää. Meidän perheessä kolme vanhinta poikasta ovat lentäneet jo pesästä ja vain kaksi nuorimmaista on enää kotona. Vanhin poika jatkaa opintoja yliopistossa, toiseksi vanhin on armeijassa, keskimmäinen poika aloitti opintonsa kalatalouskoulussa. Nuorin pojista aloitti yläasteen ja kuopuksemme, tytär aloitti neljännen luokan.

Luna- koiralla on tapana tutkiskella pihan tapahtumia olohuoneen ikkunasta katsellen. Lasten lähtiessä kouluun, pikkuinen menee aina seisomaan ikkunalautaa vasten. Voi sitä riemua, kun lapset tulevat kotiin. Luna on ensimmäisenä tervehtimässä ja aina iloisena.

Mie pyrin aloittamaan päivän lenkkeilemällä Lunan ja Nupun kanssa. Lähdemme ulos samaan aikaan, kun lapset lähtevät kouluun. Tänäkin aamuna koirat kävelivät perässäni ja katsoivat silmiin ikäänkuin sanoen: "mami, milloin lähetään ulos"? Ulkona olikin kaunis ja raikas syksyinen aamu. Kävelin tunnin metsässä koiruleiden kanssa, välillä söimme mustikoita ja vadelmia. Ulkoilun jälkeen on mukava aloittaa muut päivän touhut.



Minulla on ikävä poikia, on vaikea tottua siihen, että lapset lähtevät kotoa. Olen todella onnellinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuus olla kotona kaikkien lasten kanssa heidän ollessaan pieniä. Olen myös onnellinen siitä, että lapsista on kasvanut itsenäisiä ja rohkeita nuoria, jotka uskaltavat lähteä avoimin mielin maailmalle kokeilemaan omia siipiään. Ikävän ja haikeuden tunteet kuuluvat äidin elämään ja nekin tunteet on kohdattava ja käsiteltävä.

Minun omassa elämässäkin alkaa uusi jakso lasten kasvaessa ja lähtiessä kotoa. Minulle jää nyt oikeastaan ensimmäistä kertaa ihan omaa aikaa, jolloin saan tehdä mitä itse haluan. Toivon kovasti, että olisin jossakin vaiheessa siinä kunnossa, että voisin ajaa autolla pitempiäkin matkoja. Pääsisin liikkumaan itsenäisesti paikasta toiseen...