sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Puutarhatouhuja...



Kevään aikana olen puuhastellut paljon ulkona pihallamme. Tykkään todella paljon puutarhatouhuista ja joka päivä käyn läpi kaikki kukkapenkkini, kukka- ja yrttiruukkuni sekä viherlaatikot, ja tarkistan onko uusia kukkien- ja kasvientaimia tullut näkyviin sekä kitken rikkaruohot. Eilen harvensin retiisit... Sairauksieni ja kipujen vuoksi en pysty pitämään yllä isoa kasvimaata, mutta onneksi kasvien kasvattamiseen on olemassa muitakin vaihtoehtoja. Mielestäni puutarhatouhut ovat niin mahdottoman terapeuttisia...




Olen jo kauan haaveillut kasvihuoneesta, jossa saisin kasvattaa tomaattia, kurkkua, paprikaa sekä muita herkullisia vihanneksia ja kasviksia. Haaveeni ei toteutunut vielä tänäkään keväänä, mutta en antanut sen vaivata mieltäni. Esikasvatin orvokkien ja eri köynnöskasvien (ruusupapu,japaninhumala, mustasilmäsusanna,köynnöskrassi ym) taimia sisällä ja vähitellen ruukut ovat siirtyneet ulos. Poikani rakensi minulle viherlaatikoita ja niihin olen laittanut erilaisia kasveja kasvamaan. Retiisit, sokeriherneet, keräsalaatti sekä rucolasalaatti ovat jo kasvaneet hyvin. Paprikan ja minitomaatin taimet kävin ostamassa puutarhalta ja niissäkin näkyy jo pieniä raakileita. Ruohosipulia, kiinansipulia,vihersipulia, tilliä, basilikaa ja laventelia on kasvamassa myös. Amppeleissa kasvaa amppelitomaattia sekä amppelimansikkaa...




Erilaisia ruukku- ja amppelikukkia ilmestyy pihallemme melkein joka kerta, kun käyn keskustassa asioilla. Onneksi kesä on vasta alussa...




Aina Oulussa käydessäni kiertelen kirpputoreja ja sieltä olenkin löytänyt ihania löytöjä niin pihalle kuin sisällekin. Olen ostanut kirppareilta lähes kaikki kukkaruukkuni ja kukka-astiani. Kirppiksiltä olen löytänyt myös ihania, vanhoja lautasia ja tarjoiluastioita sekä paljon muuta ihanaa...


Ei kommentteja: