sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Syvämietteitä...



Tammikuu on lähestymässä loppuaan ja selvästi huomaa miten päivä on pidentynyt. Kevättä kohti ollaan menossa kohisten. Huomaan katselevani kaikkia vihreän savyisiä asioita ympäriltäni, suunnittelen kotini sisustamista, vaikka tiedänkin, että sisustussuunnitelnmani eivät toteudukaan... Ehkä toteutan niitä nukkekotikokoisina 1:12. Onneksi valon määrä lisääntyy vähitellen ja aurinkokin näyttäytyy useammin. Rakastan kevättä ehkä kaikista eniten vuodenajoistamme...

Toivoin koko sydämestäni, että vuosi 2011 olisi alkanut helpompana. Mutta pettymyksiä on tullut ropinalla. Reumatautini, joka on vieläkin lähes 10 vuotta sairastaneena vailla virallista nimeä ja lääkitystä, on aktivoitunut. Syyskuussa 2010 alkoi nivelkipujen lisäksi tulla voimakasta ihottumaa ja lääkärini epäilevät nivelpsoriaasia. Olen etsinyt apua yksityislääkäriltä, koska täällä on niin vaikea saada aikaa lääkäriin, siis kunnalliselle puolelle... Onneksi Oulussa pääsin hyvien lääkäreiden potilaaksi ja tutkimukset ovat edenneet vauhdilla. Ensi viikon perjantaina menen kuuntelemaan verikokeiden ja röntgenkuvien tuloksia. Lääkäriin meno pelottaa tosi paljon, mutta jospa vihdoinkin saisin asianmukaisen lääkityksen ja tauti helpottaisi...

Olen ollut alkuvuoden Oulun Sinooperissa töissä. Teen lyhyttä työpäivää muutamana päivänä viikossa. Rakastan työtäni todella paljon, ja on ollut ilo huomata, että pystyn tekemään tätä työtä.Saan olla keskellä ihania askartelutarvikkeita, ohjata ihmisiä kädentaidoissa ja pitää erilaisia kursseja. Opin jokaisena päivänä uusia asioita. Haaveilin myös siitä, että jaksaisin tehdä töitä kevään aikana myös kansalaisopistossa opettajana, mutta jouduin perumaan opetukseni kokonaan. Voimavarat eivät yksinkertaisesti riitä.. Olen ollut pettynyt itseeni... Olen välillä ollut niin vihainen kivulle ja sairastamiselle, että ne tunteet ovat ihan säikäyttäneet minua. Minun on parempi tehdä niin kuin vanhin poikani sanoi: "äiti sinun pitäisi olla enemmän eläkkeellä". Työ on kuitenkin niin tärkeä osa elämää, on ihana kuulua johonkin ja on ihana, että on työkavereita. Siis olla kuten muutkin ihmiset...

Olen taas itkenyt monet itkut kivun, väsymyksen ja voimattomuuden vuoksi. Sitä luulee päässeensä pettymyksistä ylitse, mutta aina tulee jotain joka vetää maton pois jalkojen alta. Kunpa välillä elämä olisi helpompaa... Minulla näyttää olevan tapana sinnitellä yksin liian pitkään ja sitten voimat vaan loppuvat ja romahdan... Vajaakuntoisuus tuntuu pahalta...Kun ahdistaa, itkettää ja masentaa, tuntee olevansa ihan yksin maailmassa. Sitä käpertyy omaan itseensä ja omaan pahaan oloonsa. Tiedän, että olo helpottaa ja elämä tuntuu paremmalta, kun tämän aallonpohjan on käynnyt taas läpi... Onneksi sain poliisilta invalidipysäköimisluvan tai oikea nimi taitaa olla vammaispysäköintilupa ja se helpottaa asioimista kaupungilla huomattavasti.

Oulussa työskennellessäni olen muutaman päivän viikossa pois kotoa. En kulje päivittäin kodin ja Oulun väliä, se olisi liian rankkaa. Nuorimmat lapset ovat jo sen verran isoja, että he pärjäävät hyvin ilman äitiä muutaman päivän. Luna-koira ikävöi minua ehkä kaikista eniten. Pikkuinen ei syö kunnolla kun minä olen poissa ja eilen huomasin, että Luna oli ikävissään purrut äitini virkkaamasta sängynpeitosta usean kukkasen pois ja natustellut peittoa rikki lähes parin metrin alueelta:( Onneksi äiti lupasi korjata peiton... Luna seuraa minua uskollisesti ihan joka paikkaan kotona ollessani.

Nyt tuntuu tältä, toivottavasti huomenna tuntuu jo paremmalta...

3 kommenttia:

Jaanabella kirjoitti...

Voimia ja jaksamista!
Tiedän miten reuma vaikeuttaa joka päiväistä elämää.Oma äitini on sairastanut reumaa 45 vuotta,veljeni syntymästä asti.Itse olen tiennyt kantavani reumatekijää veressäni jo lukioajoilta...tauti ei ole onneksi vielä pujennut.

Halauksin Jaanabella

eija kirjoitti...

Voi tiedän tunteesi ja ajatuksesi. Olen läpikäynyt saman rapakon. Ihana huomata , että olet jaksanut olla työelämässä mukana, edes vähän. Jaksamista arkeesi ;D

mustakissa kirjoitti...

Paljon voimia sinulle. Toivottavasti saat apua kipuihisi ja jaksat nauttia keväästä.