perjantai 25. syyskuuta 2009

Rauhallista viikonloppua!


Niin on viikko taas vierähtänyt! Viikkoon on mahtunut monenlaista: väsymystä, upumusta, masennusta, kipua, itkua ja naurua, nuorimman pojan 13-vuotis syntymäpäivät jne... Parhainta terapiaa ovat olleet puolukkaretket metsään, raikkaaseen ja kauniiseen luontoon. Nuotiolla istutut, rauhalliset hetket, Luna-koira kainalossa. Siellä lepäsi sekä ruumis että sielu.

Viikonloppuna minulla on tarkoitus ommella. Tilkkutyönäyttelyni avajaisiin on reilu kaksi viikkoa aikaa ja vielä on paljon tekemistä...

Oikein rauhallista viikonloppua teille kaikille!

Halauksin Katrilli

Näyttelyjulisteeni !!!



Sain tänään nähtäväkseni ihan uunituoreen näyttelyjulisteeni ! Ja minusta juliste on IHANA! Julisteeseen ei tarvitse tehdä mitään muutoksia. Julisteen on suunnitellut, tilkkutyöni "Isoäidin ikkuna" pohjalta, Jani Laitinen Oulun Hyvän mielen talosta. Tämän tilkkutyön olen tehnyt mummoni muistolle ja työ on ollut esillä useissa omissa- ja yhteisnäyttelyissä.

Olen tehnyt tilkkutöitä 20 vuotta. Ja nyt on juhlan aika! Tilkkumuistoja- näyttelyni on juhlanäyttely, johon tuon minulle tärkeimpiä töitä 20 vuoden ajalta. Kaikki näyttelyyn valitut työt tuovat mieleeni monia muistoja elämäni varrelta. Muistoihin sisältyy niin iloisia kuin surullisia asioita.

Puhuin tänään illalla ystäväni Sannan kanssa siitä, miten aina paria- kolmea viikkoa ennen näyttelyn avajaisia alkaa mieleen putkahdella uusia tilkkutyöideoita. Ja aina tulee kiire: viimeiset kaksi kolme viikkoa ennen näyttelyä töitä tulee tehtyä yötä päivää väsymättä. On mieletön fiilis luoda uutta ja tuoda näyttelyvieraiden nähtäväksi ennen näkemättömiä töitä. On niin euforinen olo kuin lasta synnyttäisi:) Ja aina avajaisten jälkeen voi hellittää ja iskee mieletön väsymys... Tämä toistuu ihan jokaisen näyttelyn aikana! Ilman tätä euforiaa ei näyttelyä kenties saisiakaan aikaan...

perjantai 18. syyskuuta 2009

Neuleita

Parina päivänä olemme saaneet aloittaa päivämme pirtsakassa pakkassäässä. Aamulenkille lähtiessä on pitänyt laittaa ihan kunnolla lämmintä päälle. Lunallakin on ollut uusi neulepusero päällä, ettei pikkuista palelisi. Neuloin Lunan puseron Novitan Puro-langasta, sävynä iltanuotio. Puro-lanka on ihanan pehmeätä ja lämpimän tuntoista 100% villaa.



Syksyn tultua on niin ihana istahtaa neulomaan. Lankakorini pursuaa ihania lankoja; on Frititidsgarnia lapasiin, TeeTeen Alpakkalankaa sekä Sandnesin Alpakkalankaa kämmekkäisiin, Chililankaa lapasten ja sukkien somisteeksi, Novitan Nallea sekä Marjaretkilankoja sukkiin ja lapasiin ym. ihanaa. Luna tykkää myös täydestä lankakoristani. Koirulista on niin mukava leikkiä lankakerillä:)


Keskeneräisiä neuleita: kämmekkäät Sandnes alpakkalangasta ja Lunan pusero Novitan Purosta.


Valmiita kämmekkäitä ja huovutetut lapaset. Ruskeat kämmekkäät Lanet-langasta, violetit sekä vihreät kämmekkäät Sandnesin Alpakkalangasta, kämmekkäät Noro-langasta sekä lapaset Fritidsgarnista.

perjantai 11. syyskuuta 2009

Tunnelmallista viikonloppua!


On tainnut jo pari viikkoa vierähtää viimeisestä postauksestani. Päivät kuluvat nopeasti ohitse. Olen ollut tavallista kipeämpi ja väsyneempi, en ole jaksanut kirjoittaa blogiini. Käsitöitä olen hiljakseen tehnyt; olen neulonut muutaman parin kämmekkäitä ja nyt neulon Luna-koiralle villapuseroa. Laitan kuvia myöhemmin.

Tällä viikolla on ollut kahden nuoremman lapsen koulujen vanhenpainillat ja kansalaisopiston opettajien kokous. Aloitan useamman vuoden tauon jälkeen opetuksen kansalaisopistossa. Ensi viikolla alkaa pehmolelukurssi ja keväällä opetan tilkkutöitä. On niin mukava aloittaa työt, minulla on sitten yksi ilta viikossa töitä, saan olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa ja tuntea, että minusta on vielä johonkin. Kipeänä ja väsyneenä tuntee olonsa hyödyttömäksi ja taakaksi muille. Vaikka tykkään todella paljon olla kotona ja touhuta kotitöitä, niin kaipaan ympärilleni muita ihmisiä, kaipaan sosiaalista elämää, ajatusten vaihtoa...

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille! Nyt on aika sytyttää kynttilöitä niin sisälle kuin uloskin tuomaan valoa ja tunnelmaa pimeisiin syksyn iltoihin.

Halauksin Katrilli